Jokelan Hautaustoimisto palvelee arkisin (ma-pe) klo 9.00-16.30, muina aikoina sopimuksen mukaan. Puhelinvaihteemme (016) 312 616 ja puhelinnumeron 040 522 0552 kautta tavoitatte paikkakunnan hautausalan asiantuntijat 24 h vuorokaudessa. Yrityksemme toimitilat ovat osoitteessa Ruokasenkatu 6. Asiakaspysäköinti Korkalonkatu 17 ja 15 välissä, paikat merkitty hautaustoimisto-kyltillä.
Juhlapalvelu Jokela Oy on v. 1994 perustettu tarjoamaan Jokelan Hautaustoimiston (perustettu 1923) asiakkaille edelleen laadukasta pitopalvelua muistotilaisuus- ja muihin tarjoiluihin, kuten ennen erillistä toiminimeä oli tehty jo vuosikymmeniä. Muistotilaisuustarjoiluja Juhlapalvelu tarjoaa luonnollisesti vain Jokelan Hautaustoimiston asiakkaille – näin taataan yhtenäinen, korkea laatu koko hautajaistilaisuuden keston ajan.
Jokelan Hautaustoimisto on palvellut rovaniemeläisiä hautausasioissa jo neljän sukupolven ajan. Samalla yrityksen tuote- ja palveluvalikoima on kasvanut niin, että nykyään niin hautajaisiin liittyvät asiat ajanvarauksista, arkusta ja kuljetuksesta kukkalaitteisiin ja muistotilaisuustarjoiluihin saakka kuin perunkirjoitukset, testamentit ja perinnönjaotkin kuuluvat omaan palveluvalikoimaamme. Kaikki järjestelyt ja palvelut – niin tässä mainitut kuin harvinaisemmatkin pyynnöt – toteutetaan tietysti omaisten toivomalla tavalla.
“Maksuttomia muistotilaisuuspaikkoja” ei ole, sillä kaupungin parhaat muistotilaisuuspaikat ovat suosionsa ja korkean tasonsa vuoksi pakotettuja veloittamaan pienen käyttökorvauksen (50-210 €) kuolinpesältä. Yleensä myös muistotilaisuustarjoilun kustannukset pysyvät tällöin kohtuullisina, kun “maksutonta” muistotilaisuuspaikkaa ei ole sisällytetty tarjoilun hintaan. Samalla omaiset saavat täyden valinnanvapauden eri palveluntuottajien välille niin pitopalvelun kuin hautaustoimistonkin suhteen ja voivat vaatia parasta laatua jokaisella osa-alueella.

Jokelan Hautaustoimisto noudattaa hautauspalveluille vahvistettua standardia SFS-EN 15017, jonka tarkoituksena on varmistaa hautauspalveluiden laatu ja hautaustoimiston henkilökunnan osaaminen ja tietotaito. Viime aikoina on korostunut se standardin vaatimus, että hautaustoimiston tulee huolehtia lain tai käytännön vaatimusten aiheuttamista toimenpiteistä tai niiden varmistamisesta. Tähän alan ammattitutkinnon suorittaneet hautaustoimistoyrittäjät, kuten Tarja Jokela ja Ville-Pekka Jokela yhdessä standardin mukaan koulutetun henkilökuntansa kanssa, ovat Rovaniemellä parhaiten perehtyneitä.
Jokelan Hautaustoimisto on sitoutunut palvelemaan asiakkaitaan sillä asiantuntemuksella, jonka sukupolvien aikana kertynyt kokemus tuo ja jota hautausalan koulutuksella ja tietojen ja taitojen ylläpitämisellä on vahvistettu ja edelleen kehitetään.
Kaikki palvelut: arkut, uurnat, kukkalaitteet, virastoasioinnit, vainajien kuljetukset, muistotilaisuustarjoilut, perunkirjoitukset, muistomerkit, perinnönjaot jne. paikkakunnan johtavasta hautaustoimistosta – Jokelan Hautaustoimistosta.
Vaikka talvea vielä lienee jäljellä, alkaa hautamuistomerkin tilaaminen olla ajankohtaista kevättalven ja kevään aikana, mikäli uudella hautapaikalla ei vielä muistomerkkiä ole. Ensimmäiset muistomerkkiasennukset pyritään myös vuonna 2012 tekemään juhannukseen mennessä, tähän toimitukseen ehtivät huhtikuuhun mennessä tehdyt tilaukset. On siis hyvä olla ajoissa liikkeellä!
Jokelan Hautaustoimistossa on nähtävillä hyvä valikoima hautakiviä ja muita muistomerkkivaihtoehtoja. Hautakivimallistoon voi tutustua myös Kaavin Kivi Oy:n kotisivuilla www.kaavinkivi.fi. Omien toiveiden mukaisen luonnoksen hautakivestä saa käymällä Jokelan Hautaustoimistossa, jossa Designer -ohjelmalla voidaan laatia hyvä kuva siitä, miltä hautakivi valmiina näyttäisi. Koristelusta ja tekstistä saadaan näin etukäteen selkeä käsitys.
Jokelan Hautaustoimiston asiakkaiden kannattaa muistaa ottaa mukaan saamansa lahjakortti.
Jokelan Hautaustoimisto ja Juhlapalvelu Jokela järjestävät muistotilaisuustarjoilun vuosikymmenten aikana kertyneellä ammattitaidolla. Muistotilaisuus voidaan pitää haluttaessa myös vainajan tai jonkun omaisen kodissa, mutta käytettävissä ovat myös suositut eri seurakuntien, yhteisöjen ja yritysten tilat Rovaniemen kaupungin alueella. Varaukset ja tarjoilu kaikkiin kaupungin parhaisiin muistotilaisuuspaikkoihin (toki myös muihin juhliin sopiviin tiloihin) Jokelan Hautaustoimistosta ja Juhlapalvelu Jokelasta.
Toivotamme kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme Rauhallista Joulun aikaa ja Onnellista Uutta Vuotta!
Kuljetuspäivystyksemme toimii juhlapyhinäkin normaalisti 24 h/vrk, puh. 0400 272 671. Asiakaspalvelu jouluaattona, joulupäivänä ja tapaninpäivänä 24.-26.12.2011 ajanvarauksella, puh. (016) 312 616 (myös neuvonta). Ajanvaraus viimeistään 20 min. ennen toivottua palveluaikaa.
Jokelan Hautaustoimisto palvelee sekä kaikissa hautajaisiin liittyvissä asioissa (arkku, uurna, kukkalaitteet, kuljetukset, muistotilaisuustarjoilu, muistomerkkiasiat jne.) että kuolemantapauksen aiheuttamissa muissa käytännön asioissa kuten perunkirjoituksessa, perinnönjaossa, kuolinpesän omaisuuden realisoinnissa ja järjestämisessä. Näin omaiset voivat halutessaan saada kaiken tarvitsemansa avun samasta paikasta ja säästää aikaa ja rahaa.
Jokelan Hautaustoimisto on toiminut Rovaniemellä jo neljän sukupolven ajan. Jokainen sukupolvi on vaikuttanut merkittävällä tavalla hautausalan kehitykseen paikkakunnalla ja osin myös valtakunnallisesti Suomen Hautaustoimistojen Liiton kautta.
Jatkuva kehittyminen yhä paremmaksi omaisten palvelijaksi on ollut itsestään selvä tavoite koko Jokelan Hautaustoimiston historian ajan. Edellisiltä sukupolvilta perityn taidon ja tiedon lisäksi on ollut luontevaa hankkia mahdollisimman paljon alaan liittyvää koulutusta. Molemmat nykyiset yrittäjät, Tarja Jokela ja neljättä sukupolvea yrityksessä edustava Ville-Pekka Jokela, ovat suorittaneet muiden opintojensa lisäksi hautaustoimistoliikkeenharjoittajan ammattitutkinnon (HTLH-tutkinto).
Ajanmukaisen, osaavan ja luotettavan palvelunsa vuoksi Jokelan Hautaustoimisto voi tarjota asiakkailleen henkilökohtaista huolenpitoa yksityiskohtaisen ja kiireettömän neuvonnan kautta. Asiantuntija-apu vapauttaa omaiset – heidän niin halutessaan – suuresta määrästä erilaisia tehtäviä, joita hautajaisten järjestämiseen liittyy.
Hienovaraisesti ja ammattitaitoisesti Jokelan Hautaustoimisto huolehtii ja auttaa kaikissa kuolemantapauksen aiheuttamissa toimenpiteissä ja hoitaa kaikki tarvittavat käytännön asiat.
Sukupolvelta toiselle siirtyneet perinteet ja kokemus toisaalta velvoittavat nykyisiä yrittäjiä siihen, että Jokelan Hautaustoimisto yhä tänä päivänä noudattaa sekä hautausalan eettisiä ohjeita että niitä periaatteita, joiden mukaan yritys on aina pyrkinyt korkeaan laatuun ja palvelutasoon.
Laaja käytäntöjen, lakien ja muiden säännösten tuntemus takaavat, että Jokelan Hautaustoimiston asiakkailla on käytössään paras mahdollinen alanhallinta ja asiantuntemus – kuten jo lähes 90 vuoden ajan.

Aiemmassa artikkelissa kerroimme, että Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n kehittämä hautaustestamentti -järjestelmä on ollut olemassa pian 20 vuotta.
Omien hautajaisten suunnitteluun on jo vuosia ollut tarjolla myös helppokäyttöinen Näin minä haluan -vihkonen. Vihkosen voi maksutta noutaa kaikista Memoria -hautaustoimistoista, niin myös Jokelan Hautaustoimistosta.
Jokelan Hautaustoimiston asiakkaat saavat hautaustoimiston palveluita tarvitessaan olla – ehkä vaikeastakin, uudesta elämäntilanteesta huolimatta – rauhallisin mielin Jokelan Hautaustoimiston valitessaan sillä:
- Jokelan Hautaustoimistolla on säännölliset aukioloajat (ma-pe klo 9.00 – 16.30, muina aikoina jatkuva puhelinpäivystys ja palvelu liikkeessä tällöin sopimuksen mukaan n. 15 minuutin kuluttua puhelinsoitosta)
- Jokelan Hautaustoimiston yrittäjät ovat päätoimisia, hautausalan ammattitutkinnon suorittaneita yrittäjiä
- Jokelan Hautaustoimistolla on oma, kattava arkkuvarasto, josta löytyvät niin perusmallit kuin muutkin arkut (arkkuja heti saatavilla) sekä lisäksi erikoiskoot, joita muuten jouduttaisiin odottamaan useita päiviä
- Jokelan Hautaustoimistolla on riittävä kuljetuskalusto ja henkilökunta, joka mahdollistaa joustavan palvelun omaisten toivomalla aikataululla
Huhtikuun 19. päivänä vuonna 2011 lanseerattiin Ristomatti Ratian suunnittelema KAIHO-mallisto, joka käsittää MEREN LUOTO -arkun ja RANNAN KIVI -uurnan.
Malliston valkoinen Meren luoto -arkku ja Rannan kivi -uurna ovat välittömästi saatavilla Jokelan Hautaustoimistosta.
“Saaristomerellä, suuren veden äärellä tunnen ikuisuuden olevan vahvasti läsnä. Yksinkertainen Saaristo -kirstuni edustaa turhasta riisuttua elämää, kunnon arkea. Samaa selkeyttä ja rauhaa haluan MEREN LUOTO -arkulla ja RANNAN KIVI -uurnalla tarjota ihmisen viimeiselle matkalle.
Sisällä oleva pellavaverhoilu on samassa linjassa arkun ja uurnan yksinkertaisen estetiikan kanssa.” Ristomatti Ratia
Rouhea perinteikkyys, puun karun lämmin olemus ja suomalainen muotoilu yhdistyvät kauniisti tässä uutuusarkussa.
Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n kehittämä Hautaustestamenttijärjestelmä on ollut olemassa kohta 20 vuoden ajan.
Asia tuli ajankohtaiseksi, kun Ruotsin hautaustoimistot kehittivät vastaavan järjestelmän, johon sisältyi myös yhteistyö pankkialan kanssa. Tämä tarkoitti sitä, että varat hautajaisiin talletettiin asiakkaan avaamalle tilille, jolle pankki sitten maksoi korkoa, jotta kustannusten muutokseen voitiin varautua.
Suomessa todettiin, että jokaisella pidempään toimineella hautaustoimistolla oli jo olemassa erilaisia ennakkosopimuksia, joten tarve asiakkaille tarjottavalle turvalliselle, nykyaikaiselle, helpolle ja tahdikkaalle mahdollisuudelle huolehtia omista asioistaan valmiiksi ja loppuun saakka oli olemassa.
Hautaustestamentti sai nykymuotonsa pitkän prosessin tuloksena, jossa eri vaihtoehtoja säätiömallista osakeyhtiömalliin harkittiin huolellisesti vuosina 1991-1992. Lopputuloksena oli kuitenkin ilman erillistä hallinnointia toimiva järjestelmä, joka perustui pelkästään olemassa olevaan lainsäädäntöön – testamentin tekemiseen.
Hautaustestamentti on niin sanottu tarkoitemääräys, jolla testamentintekijä osoittaa haluavansa hautajaistensa järjestettävän tietyllä tavalla, joka käy ilmi samassa yhteydessä laadittavasta Hautaussuunnitelmasta. Suunnitelmassa ilmoitetut järjestelyt kustannetaan aikanaan testamentintekijältä jäävällä varallisuudella.
Toinen, hieman “rajoitetumpi” vaihtoehto on liittää Hautaustestamenttiin Hautauksen Ennakkotilaussopimus, jonka mukaisesti testamentintekijä tallettaa omissa nimissään erilliselle pankkitilille vähintään Hautaussuunnitelmassa eritellyn hautaustoimeksiannon hinnan laskettuna testamentin tekemisen aikana vallitsevin hinnoin. Sopimusehtojen mukaan ko. tilillä on oltava käyttöehto, jonka mukaan varoja saa nostaa vain tilinomistaja itse tai (hänen kuoltuaan) sopimuksen tehnyt hautaustoimisto tilinomistajan virkatodistuksen ja hänen hautaamiseensa liittyvien laskujen nojalla. Mikäli talletettu summa korkoineen sitten aikanaan joko ylittää tai alittaa toimeksiannon hinnan hautajaisten ajankohtana, toimitaan taas sopimusehtojen mukaan eli ylijäämä tai velka siirtyy kuolinpesälle.
Tilaaja (testamentintekijä) sitoutuu sopimuksessa ainoastaan luovuttamaan tiliä koskevan tositteen (talletustodistus, tilisopimus tms.) hautaustoimiston haltuun sekä tiedottamaan Hautaustestamentin ja Hautauksen Ennakkotilaussopimuksen olemassaolosta ja säilytyspaikasta niille, jotka aikanaan ovat sopimassa hautajaisjärjestelyistä. Hautaustoimisto puolestaan sitoutuu huolellisesti säilyttämään em. tositteen sekä luovuttamaan sen välittömästi tilaajalle, jos sopimus puretaan. Hautaustoimisto sitoutuu myös toteuttamaan Hautaussuunnitelmassa eritellyn toimeksiannon tilaajan kuoleman jälkeen voimassa olevin hinnoin.

Esitteen, hautaustestamentin, hautaussuunnitelman ja hautauksen ennakkotilaussopimuksen lisäksi hautaustestamenttijärjestelmään liittyy lompakkokortti, jossa ilmoitetaan, minkä hautaustoimiston kanssa kuoleman jälkeen tarvittavista järjestelyistä on sovittu sekä missä hautaustestamenttia säilytetään.
Jokelan Hautaustoimistossa on perustamisesta (v. 1923) alkaen pidetty tärkeänä sitä, että liikkeen toimialaan kuuluvia tuotteita on saatavilla omasta varastosta.
Perustamisesta kertovassa ilmoituksessa 27.1.1923 yrityksen perustaja Pekka Aapo Jokela toteaa, että “ruumisarkkuja, seppeleitä, kukkia ja seppelenauhoja tulee olemaan lajiteltu varasto”. Tuon ajan vahakukkia ei enää käytetä eikä siten kukkien varastointi ole tarpeen, mutta muut tuotteet löytyvät yhä edelleen hautaustoimiston varastosta välittömästi.
Rovaniemen kaupungissakin toimituskyky on tarpeen mm. sairaaloissa olevien vainajien säilytystilojen rajallisuuden vuoksi – kun arkku on saatavilla heti, voidaan vainaja saatella tarvittaessa välittömästi hautaustoimistossa asioinnin jälkeen odottamaan hautajaispäivää kappelin säilytystilaan.
Kuljetuskalustoa Jokelan Hautaustoimistolta löytyy kolmen auton verran: kaksi Nilsson (Volvo) -hautausautoa, jotka ovat erikoisvalmisteisia hautausautoja sekä yksi Chrysler Grand Voyager, joka on erikoisvarusteltu hautausautokäyttöön. Riittävä kuljetuskalusto takaa sen, että vaikka yrityksellämme onkin runsaasti toimeksiantoja, jotka edellyttävät esim. Oulun krematoriossa käymistä säännöllisesti, voidaan Rovaniemellä hoitaa tarvittavat kuljetukset samanaikaisesti ilman keskeytyksiä.
Kun vielä huomioidaan, että yrittäjiä on kaksi ja henkilökuntaa lisäksi 4 autonkuljettajaa – mikä mahdollistaa sen, että kuljetuksista huolimatta liike on ilmoitettuina aukioloaikoina nimenomaan auki – voidaan todeta, että Jokelan Hautaustoimistolla on hyvä palveluvalmius.
Tämän lisäksi Jokelan Hautaustoimiston valikoimaan kuuluvat kaikki hautaamiseen ja hautajaisiin liittyvät tuotteet ja palvelut – uurnat, kukat, muistotilaisuustarjoilut sekä muistomerkit ja kaiverrukset jne. – sekä perunkirjoitukset ja tarvittaessa perinnönjaot.
|